Huomaan toisinaan selaavani tinderiä pakonomaisesti. Olen tullut sovelluksesta riippuvaikseksi ja jäänyt koukkuun tinderiin. Tämä ei ole hyvä asia, sillä tinderin aiheuttama ahdistus ja riippuvuuden mukanaan tuoma tapa napata tinder selattavaksi silloinkin kun pitäisi tehdä jotain muuta, rikkoo minua sisältäpäin.
Ihminen on alkujaan kehittynyt ja kasvanut elämään pienissä alle 150 yksilön laumoissa. Sellaisissa, joissa jokainen tuntee jollain tasolla toisensa. Ihminen on tottunut luomaan sosiaaliset kontaktinsa kehonkielellä, katseella, äänteillä. Ihminen on tottunut elävään kanssakäymiseen muutamien läheisten ihmisten kanssa, ja saalistamaan läheisiksi niitä, joiden kanssa ei vielä ole läheinen.
Ihminen on historian saatossa myös rakentanut oman arvonsa muiden varaan, sillä laumassa pysyminen ja muiden antama arvostus on ollut elinehto. Luonto on tehokkaasti karsinut sellaiset, jotka on laumasta syystä tai toisesta eristetty. Luonnon valinta on ollut niin voimakasta, että ihminen koittaa välttää eristämistä, jonka esiasteena voidaan pitää torjutuksi tulemista, kaikin mahdollisin keinoin. Sellainen ihminen, joka on saanut muiden hyväksynnän, lauman arvostuksen ja sen mukanaan tuoman tuen, on selvinnyt.
Ihminen on luonteeltaan myös metsästäjä. Ja keräilijä. Sekoitus näitä molempia, enkä suoraan voi sanoa, kumpaa tinderin käyttö enemmän edustaa. Jälleen kerran voidaan veää evoluutio asiaan mukaan ja todeta, että sellainen ihminen, joka saalistuksessa on onnistunut, on selvinnyt. Ja keräilyssä ansioitunut ihminen on tehnyt samoin.
Mitä vähemmällä vaivalla ihminen on onnistunut löytämään ravintonsa, sitä paremmin hän on selvinnyt. Itseasiassa keräily ja löytäminen on ollut ihmiselämässä niin suuri elinehto, että se ohjaa vahvasti ihmisen toimintaa vielä tänäkin päivänä. Enkä usko että tästä ihmisen syvään juurtuneesta toimintatavasta koskaan päästään täysin eroon.
Miksi Tinder sitten sotii kaikkea tätä vastaan? Mikä saa ihmiset sekoamaan, ahdistumaan ja rikkomaan itsensä tämän suhteiden supermarketin tiimellyksessä?
Osuma tinderissä tuottaa mielihyvää, joka aiheuttaa riippuvuutta
En ole aivotutkija, psykologi tai muukaan terveyden asiantuntija, mutta lukemani perusteella voin kertoa, että onnistuminen jossain asiassa aiheuttaa aivoissa mielihyväpurskahduksen. Onnistuminen vapauttaa dopamiinia joka on hyvin voimakkaasti ihmisen toimintaa ohjaava hormoni. Kun ihminen saa dopamiiniannoksensa, olipa toiminta mitä tahansa, alkaa hän luonnollisesti tekemään asioita jotka tuottavat hänelle uuden purskahduksen tätä voimakasta huumetta.
Selvitytymisen kannalta tämä hormoni on ollut aivan välttämätön. Se on saanut ihmisen tekemään yhä uudelleen asioita joissa hän on kokenut onnistuneensa. Dopamiini on aiheuttanut ihmiselle riippuvuuden selviytymistä tukeviin ja selviytymisen mahdollistaviin asioihin ja pitänyt ihmisen hengissä. Selvitytäkseen ihmisen on ollut ihan oikeasti menneinä aikoina pakko tehdä dopamiinia tuottavia asioita koska muuten on tullut nälkä ja korjannut asia nimeltä kuolema.
Mutta onko Tinderin selaaminen ihmisen selviytymisen kannalta oleellinen asia? Ei.
Valitettavasti alkukantaisten aivojemme satojen tuhansien vuosien aikana kehittynyt hormonijärjestelmä ei tätä asiaa tiedä, vaan se saa ihmisen vetelemään itselleen tuntemattomia naamoja oikealle yhä uudelleen, osuman toivossa. Aivomme saavat meidät riippuvaikseksi tinderistä, koka koemme samanlaista mielihyvää osuman saamisesta ja onnistuneesta keskustelunaloituksesta, jollaista joskus olemme kokeneet ravinnon löytämisestä.
Parituminen on toinen elintärkeä taito
Tinder yhdistää osuvasti kaksi toisiinsa sidoksissa olevaa ja hyvin voimakkaasti riippuvuutta aiheuttavaa asiaa, joista yhtä, löytämistä ja keräilyä, tarkastelimme ylempänä.
Toinen tällainen voimakkaasti addiktoiva asia on pariutuminen. Ei välttämättä niinkään pitkän parisuhteen aikaansaaminen, vaikka moni sellaista tinderistä epätoivoisesti etsiikin, vaan pariutuminen kertasuorituksena.
Uskon että tämä tarve on voimakkain miehillä, joiden oman sukunsa jatkamiseksi on pitänyt astua mahdollisimman monta naarasta mahdollisimman monta kertaa, jotteivät muiden sukuhaarojen geenit saa yliotetta. Tällainen luonnollinen käytös tulee kuulemani mukaan hyvin esille Tinderin maailmassa, jossa miesten pääasiallinen tarkoitus vaikuttaa olevan parittelu, ei niinkään pariutuminen.
Naiset taas hakevat Tinderistä (ainakin tekstien mukaan) enemmän juuri pidempää parisuhdetta, joka evoluution näkökulmasta vaikuttaa loogiselta. Naisen on lastensa hengissä pitämiseksi luonnollisesti pitänyt pyrkiä rakentamaan sellainen luottamussuhde mieheen, ettei mies ainakaan pitkäksi aikaa lähde vieraaseen luolaan viihtymään.
Syrjintä ja kelpaamattomuus tinderissä aiheuttaa tuskaa ja rikkoo ihmisen
Alussa viittasin laumaan kuulumiseen elinehtona ja tärkeänä osana selviytymistä ja kerroin, että syrjntä on niin voimakas kokemus, että se aiheuttaa jopa fyysistä tuskaa.
Tinderissä tulemme torjutuksi jatkuvasti. Miehet hieman naisia useammin, sillä siinä missä miehet vetävät karkeasti arvioituna 50 prosenttia naisista oikealle, naiset tekevät tämän vain noin 15 prosentin kohdalla.
Koemme pienen torjutuksi tulemisen joka kerta kun oikealle vetäessämme emme saa osumaa. Ja vastaavasti hyvin voimakkaan onnistumisen kokemuksen silloin, kun osuma tulee. Tämä ristiriitainen onnistumisten ja epäonnistumisten sekamelska saa meidät helposti ahdistumaan. Saadaksemme onnistumisen aiheuttaman dopamiiniannoksemme, meidän on toistuvasti kestettävä tuskaa aiheuttavaa epäonnistumista eikä se ole meille hyväksi.
Dopamiiniriippuvuus saa meidät keräilemään lisää (osumia)
Dopamiini, joka tämän tekstin perusteella vaikuttaa ohjaavan kaikkea käytöstämme Tinderissä, on siitä jännä hormoni, että sille ei mikään riitä. Dopamiinia erittyy kun saamme jotain uutta ja kun onnistumme, mutta sen eritystä ei kiihdytä se mitä meillä jo on.
Dopamiinia erittyy itseasiassa jo paljon ennen kuin se, jota kohti selaamme, toteutuu. Dopamiinin eritys alkaa jo siinä vaiheessa kun uskomme saavuttavamme jotain, ja se saa meidät jatkamaan tuskalliseltakin tuntuvaa suorittamista.
Emme siis selaa Tinderiä pelkästään saadakemme osumista tulevan dopamiiniruiskeen, vaan saadaksemme pienen annoksen tätä mielihyvää aiheuttavaa hormoonia jo tavoitellessamme suurempaa annosta.
Tähän voidaan ajatella perustuvan koko Tinderin olemassaolo ja se, miten siitä on tullut raadollisuudestaan ja repivyydestään huolimatta yksi keskeinen asia nykyihmisten pariutumisessa.
Naaman ja aiheen jatkuva vaihtuminen syö aivojen kapasiteettia
Kun pyyhkäisy toisensa jälkeen tarjoaa sinulle uudenn ihmisen, uudet kasvot ja uudet unelmat, kuormittuvat aivosi enemmän kuin niiden luonnollinen kantokyky on.
Tinderiä selatessasi tutustut jatkuvasti uuteen ihmiseen, mietit kerta toisensa jälkeen tulevaisuutta tämän kanssa, ja lähes joka kerta hylkäät hänet, ajatellessasi voivasi saavuttaa jotain vielä parempaa. Hylkäät hänet vain saadaksesi kasvojesi eteen uuden ihmisen, uudet harrastukset ja uudet unelmat. Jotka taas hylkäät.
Tällainen ihmisten valikointi paitsi kuormittaa aivoja suunnattomasti, saa meidät myös kyynisiksi. Jos ennen lapselle riitti leluksi hänen itse löytämänsä kivet ja kivimuurien sisälle rakentamansa kävyistä ja okisita koostuva maatila, tarvitsee hän nykyään loputtomasti toisten lasten tekemiä leluja, joiden kanssa leikkiminen on suunniteltu etukäteen.
Eivätkä aikuiset tästä poikkea.
Siinä missä aikuiset ennen katselivat naapurin tyttöä tai poikaa vuosia ja viimein uskalsivat tehdä lähempää tuttavuutta tämän kanssa, tarvitsevat aikuiset nykyään kaikki naapurinsa ja itseasiassa naapuriensakin naapurit mahdollisiksi (peti)kumppaneiksi.
Kun ennen pysyttiin tiiviisti oman lauman sisällä, turvallisessa ympäristössä, elämme nykyään sellaisissa ympäristöissä joissa joudumme jatkuvasti olemaan varuillamme. Pariudumme ja parittelemme vieraan lauman jäsenten kanssa, eikä ikinä voi tietää, mihin se johtaa. Kun omaa laumaa ei ole turvana, on pakko luottaa itseensä ja selviytyä.
Tinder on pinnallinen paikka, josta todellinen yhteys puuttuu
Kun ihminen joutuu päättelemään kohtaamastaan toisesta ihmisestä jatkuvasti asioita vain kuvan ja tekstin perusteella, joutuu hän päättelemään paljon enemmän kuin kohdatessaan ihmiset kasvokkain. Kuvasta puuttuu läsnäolo ja ilmeet, teksti antaa sitäkin vähemmän.
Meille on tärkeää tietää, mitä toinen meistä ajattelee, eikä tämä tieto millään tavalla välity siitä kuvasta jonka tinderissä näemme eikä siitä tekstistä jonka luemme. Joudumme tekemään johtopäätöksiä sen perusteella mitä luulemme toisen meistä ajattelevan. Eikä johtopäätös useinkaan ole oikea.
Tinder tekee deittailusta suorittamista. Ja siihen turtuu.
Kun osuma toisensa jälkeen selität samat asiat, vain todetaksesi, että osumasi on hetken päästä kadonnut, alat turtumaan.
Et jaksa enää ottaa ihmisiä tosissasi, et jaksa panostaa keskusteluun.
Ja samanlaista kohtelua kohtaat itsekin. Sinulle ei jakseta kirjoittaa pitkästi, koet välinpitämättömyyttä. Olet vain yksi osuma muiden joukossa, aivan samoin kuin hän on sinulle.
Tällainen kanssakäyminen, joka ei oikeastaan ole kanssakäymistä ollenkaan, turrutaa meitä. Tinderistä tulee eräänlainen peli jota on pakko pelata, mutta joka ei anna enää juuri mitään. Paitsi sen annoksen sitä huumetta.
Sitä hemmetin dopamiinia!
Ilman tinderiä ei kuitenkaan ole elämää. Sellaista se riippuvuus on.