Tinder – ikä ei päivity


Ikä ei päivity?

Tinderiä käyttäessä törmää usein synttäreiden aikaan pieneen mutta joidenkin mielestä ikävään ongelmaan. Ikä ei nimittäin välttämättä päivity heti, ja tinder näyttää jonkin aikaa iän väärin.

Käyttäjän yksityisyyden suojaamiseksi Tinder ei päivitä ikää samaan aikaan kun käyttäjällä on sovellukseen asetettu syntymäpäivä. Ikä näkyy Tinderissä siis muutaman päivän väärin. Ikä voi päivittyä ennen syntymäpäivää, sattumalta ehkä myös oikeana päivänä, tai varsinaisten synttärien jälkeen.

Toinen syy sille, miksi Tinder näyttää iän väärin, saattaa olla se, että olet asettatanut epähuomiossa syntymäpäiväsi väärin. Tinder pyytää syntymäpäiväsi kokemukseni mukaan muodossa kuukausi – päivä – vuosi, amerikan tyyliin. Jos tässä kohtaa toimit kuten suomalainen ja annat ikäsi ”päivä – kuukausi – vuosi” -muodossa, on ikäsi jonkin verran pielessä suuntaan tai toiseen. Ellet sitten sattumalta ole syntynyt esimerkiksi 12.12. tai muuna sellaisena päivänä jolloin kuukauden ja päivän numero on sama.

Jos olet alunperin laittanut ikäsi väärin, ei auta kuin tehdä profiili uudelleen. Iän muuttaminen nimittäin ei Tinderissä ole mahdollista.

Pari muuta artikkelia sinulle